On tärkeää, että yrityksessä tekijöillä on kasvot. Kyse ei ole pelkästään sitä, että asiakkaat näkevät, kenen kanssa he ovat tekemisissä, vaan myös yritysimagon sekä työnantajakuvan kannalta yrityksessä työskentelevät ihmiset kannattaa nostaa esiin.
Olemme sitä mieltä, että jokaisessa kuvattavassa on jotain mielenkiintoista, ja haluamme saada sen esille myös kuvassa. Samalla tavalla laitamme myös oman persoonamme peliin työskennellessämme.
Tulemme tekemään henkilöstövalokuvaukset paikan päälle yritykseenne, jotta asia hoituu teidän kannaltanne mahdollisimman vaivattomasti. Voimme sopia kuvaukset esimerkiksi koulutustilaisuuden yhteyteen, jolloin henkilöstö on muutenkin luontevasti koolla. Henkilökuvauksiin sopiva nurkkastudio on helppo pystyttää melkeinpä mihin vain.
Samalla kertaa voidaan toteuttaa henkilöstövalokuvaukset miljöötaustalla ja vaalealla taustalla. Yhdellä kuvauskerralla saadaan useampaan tarpeeseen kuvia, oli sitten kyseessä viralliset muotokuvat, passikuvat henkilökortteihin tai kuvituskuvamateriaali markkinointimateriaaleihin eri medioihin.
Mikko Joona Oy
Y-tunnus: 2538040-9
Mikko Joona | +358 40 170 6851 |
Riikka Kivikoski | +358 40 749 6795 |