Sastamalan kirkot

Taide >

Sastamalan kirkot

Kirkko on katsetta suurempi

Kameran linssin läpi otettu kuva on pysähtynyt katse. Yksi häivähdys, hetken todellisuus. Siihen mahtuu paljon, muttei silti kaikki. Kun käännän linssiä, näen muuta. Jos yhteen kuvaan yrittää mahduttaa liikaa, siinä ei näy mitään.

Olen kuvannut kirkkoja niin pitkään kuin muistan. Etsin paikan, hain kuvakulman ja yritin saada koko kirkon kuvaan. Kirkko ei kuitenkaan mahdu yhteen katseeseen. Silmäni hakevat yksityiskohtia, liikkuvat, katsovat kaikkialle. Koko kirkko näkyy vasta, kun kuvat yhdistää.

Otan Polaroid-kuvia. Näitä kameroita valmistettiin 40 vuotta sitten. Katson, tähtään ja odotan. Kuva työntyy ulos kamerasta samalla kun katseeni etsii seuraavaa. Kuvattuani kaiken liotan emulsion irti kuvasta ja siirrän sen akvarellipaperille. Vasta nyt näkyvät yksityiskohdat. Maalit rapisevat, korjausten jäljet kertovat elämästä. Moni uskoo, että kirkkoihin ei saisi tehdä muutoksia, niiden pitäisi olla staattisia, historiankirjoja. Todellisuudessa niitä on muokattu koko ajan aina tarpeen mukaan. Joskus mielivaltaisestikin.

Kovin syrjässähän nämä kirkot ovat, kartalta katsoen. Pihalla kuitenkin huomaa, että ne ovat keskellä elämää. Siellä, missä pitääkin. Miten pitkään näitä jaksetaan kunnostaa ja ylläpitää täällä? Miten pitkään täällä sivummalla on elämää? Suhde ympäristöön on muuttunut. Näistä moni rakennettiin veden ääreen. Se oli kulkuväylä silloin. Nykyisin vesi on tiellämme, pakottaa kiertämään.

Sastamalan kirkot ei ollut dokumentointiprojekti. Tallensin muistoja, en rakennustekniikkaa. Tällaisina minä kirkot näin – kun maltoin katsoa useammin kuin kerran.

Kirkkojen nimet

Esitteissä ja juhlapuheissa Karkun kirkko on Kristuksen tulemisen kirkko ja Tyrvään vanha kirkko Pyhän Olavin. Minulle ne ovat Karkun kirkko ja Tyrvään vanha kirkko. Muiden hengellisiä nimiä en edes muista, jos sellaisia on.

Tyrvään vanha kirkko on tyrvääläisten, ei Pyhän Olavin. Täällä tyrvääläiset ovat satojen vuosien ajan käyneet, palvelemassa ja palveltavina, nyt valokuvaamassakin. Olavilla, olipa hän miten pyhä tahansa, ei juuri ole tekemistä tämän kirkon kanssa. Eikä Kristuksen tuleminenkaan varmasti Karkussa tapahdu, oli kirkko omistettu sille tai ei.

Kamera ei nimiä tallenna. Kirkon pihassa seistessä nimet kuulostavat yhtä turhilta ja väkinäisiltä kuin puheet sisällä pahimmillaan. Kirkon rakentaminen on jumalanpalvelusta aidoimmillaan, kirkot merkkejä ihmisten uskosta pyhään ja toisiinsa.

Tämän hiljaisen jumalanpalveluksen ja syvän kunnioituksen jotakin ihmistä suurempaa kohtaan olen yrittänyt näihin kuviini tallentaa.

Sastamalan kirkot esittelyssä

Salokunnan kirkko on erikoinen, erikoinen ja valoisa. Ja todella yllättävä. Moderni kirkko, syrjässä kylältä, mutta lähes pikatien varrella. Pitäisi kai kysyä, miksi se on siellä. Jotenkin se kuitenkin tuntuu sopivan tähän metsämaisemaan, joka ikkunan läpi sisältä katsoessa muodostuu suomalaisimmaksi alttaritauluksi koskaan.

Mouhijärven kirkko. Paikka on upea, aivan uskomaton. Nykyisin näin hienoa paikkaa tuskin kaavoitettaisiin kirkon käyttöön. Tähän tehtäisiin virasto. Mutta näinhän kirkot ennen rakennettiin, kylän parhaalle paikalle. Kun on Tyrvään kirkon parissa kasvanut, tämä tuntuu jotenkin tutun kirkon pienemmältä versiolta. On kuin olisi kokoa jäänyt vähän puuttumaan – mutta paikka korvaa kaiken.

Kiikoisten kirkolla on tunnelma hyvin saman oloinen kuin Suodenniemellä ja Sammaljoella. Veden äärelle on tämäkin tehty, vaikka järvi ei kyllä järin suuri olekaan. Valtatien varrella ollaan. Maantie menee suoraan ovelta, miltei lävitse. Kiikoislaiset kunnostivat kovasti paikkoja ennen seurakuntien yhdistymistä. Halusivat tulla Sastamalaan juhlakunnossa. Mitään krumeluuria ei tehty, ”simppelimpi näin”. Paikan päällä on vaikea huomata, että kellotorniakin on aikanaan korotettu. Alun perin oltiin vielä vaatimattomampia.

Sammaljoen kirkko on littanassa maastossa selvästi muita ylempänä. Kirkosta jäävät mieleen erityisesti ikkunat. Ne ovat kahdeksankulmaisia. Sammaljokelaisilla on kulmia enemmän kuin muilla, mutta loivempia. Ulkoa näihin ei niin kiinnitä huomiota, mutta sisällä ikkunat hallitsevat. Sammaljoella huomaan, rakennus on kuin koko instituutio. Kirkosta on kauniimpi katsoa ulos kuin ulkoa kirkkoon sisälle.

Keikyän kirkossa tykkään tuosta monitahoisesta tornista – ja niistä koristeista siinä. Kattojen reunuslaudat, joihin tuskin muualla tulisi kiinnittäneeksi mitään huomiota, ovat taidetta. Kirkko on tällä paikalla jo kolmas, ehkä siksi on jaksettu näpertää enemmän. 1680 purettiin ensimmäinen, sen osista tehtiin uusi ja isompi. Tämä nykyinenkin on sadan vuoden takaa.

Kiikan kirkko. Taas sama juttu. Paikka korostuu, kirkko näkyy joka suuntaan pitkälle. Tänne löytää pimeässäkin. Ulkoasu on muuttunut yllättävän moneen kertaan. Alun perin kirkko oli punainen, sitten sata vuotta keltainen tai harmaa ja 70-luvulta alkaen taas punainen. Kun länsipäätyyn 1800-luvun lopulla nousi uusi kellotorni, vanhasta tapulista tehtiin ruumishuone. Kenelle kellot soivat? Aina on tehty uutta vanhasta.

Suodenniemen kirkko on taas kylän korkeimmalla paikalla. Muistan kuulleeni, että tämä olisi näkynyt monissa elokuvissa. En osaa nimetä yhtäkään. Torni, joka kelpasi ilmavalvontaankin, kun kirkon tornia eniten kaivattiin, on Engelin piirtämä. Laatikkomainen ja suoraviivainen kuin Helsingin ruutukaava. Suoraviivaiselta tuntuu koko kirkko, tornihan sen vaikutelman yleensä lopulta antaa, miltä kirkko näyttää. Vesistö vieressä on kaunis, mutta kirkko jää vähän piiloon puiden taa, luomakunnan varjoon.

Karkun kirkko on näistä kaikista minun suosikkini. Ehkä se johtuu tästä täysin poikkeuksellisesta arkkitehtuurista. Ei ehkä valtakunnallisessa mittakaavassa, mutta näiden joukossa tämä on uniikki, tyyliltään ja vaikuttavuudeltaan. Karkku oli suuren Sastamalan kirkkopitäjän keskeisin kirkonkylä. Minulle Karkun kirkko on Sastamalan pääkirkko. Arkkitehtuurin lisäksi paikka on merkittävä tässä vaikuttavuudessa. Mäki järvien keskellä, ylhäinen muttei yksinäinen. Rautatiet ja golf-kentät ovat viereen ilmestyneet, mutta maantiede itsessään ei muutu.

Sastamalan vanha kirkko tuo mieleen sanan ”luonnollinen”. Luonnollisuutta ovat maalattia ja ympäristö, jossa ei kehityksen jälkiä näy. Kirkolla on helppo kuvitella itsensä toiseen aikaan. Ne, jotka pitävät itseään musikaalisina, kehuvat kirkon akustiikkaa. Minä, joka katselen maailmaa kameran linssin läpi, en sitä tavoita. Valon minä tavoitan. Kirkon sisällä maa ja vaaleat seinät valaisevat koko kirkkoa. Mitään tornejahan tässä ei ole, valtavan näköinen katto on riittänyt. Ulkoa katsottuna kirkko on valtava. Sisältä se tuntuu paljon pienemmältä. Sastamalan vanhassa kirkossa ihminen kuulee oman äänensä.

Tyrvään vanhalla kirkolla nuoripari pakottaa kuvaajan odottamaan. Se antaa aikaa katsella kirkon ympäristöä. Kirkko on kirkko, mutta niemi on alueen kaunein. Rannan venevaja kutsuu aikuistakin pariskuntaa pussailemaan muiden katseilta suojassa. Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt tätä kirkkoniemeä rauhallisena paikkana. Täällä on hyvä olla. Ja se venevaja täydentää tunnelman. Taidan olla kuvannut sitä useammin kuin kirkkoa. Joskus viljavarastonakin pidetty kirkko on korjattu, poltettu, korjattu uudelleen ja maalattu sisältä uuteen loistoon. Se on taideteos.

Tyrvään kirkko ja vanha kirkko menevät ulkopaikkakuntalaisilla sekaisin. Vanhahan tämäkin on, yli 150 vuotta, mutta selvästi uudempi. Kirkolla huomaan ajattelevani, että jos vielä joskus menen naimisiin, se tapahtuu täällä. Seurakunnan virallinen pääkirkko on kaunis, vahva ja luotettavan näköinen, sellainen kuin avioliitonkin tulisi olla. Useimmissa muissa kirkoissa tornit seisovat yksinään, täällä ne näyttävät hääparilta, katsovat yhdessä eteenpäin. Tämä on minun kotikirkkoni, kotimaisemani on näkymä omalta parvekkeeltani kirkon suuntaan.

 

Sastamalassa 30.6.2016

Mikko Joona